Hae tästä blogista

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Kivat väriviikot

Vuorossa punainen. Nyt tehtiinkin mukavasti kaikennäköistä. Sopivasti osui ystävänpäiväkin tälle viikolle, joten näkyi monenmoista sydäntä. 

Omat hommani ei oikein edennyt, kun tuo verkkokaupan aukaisu ja villojen kanssa touhaaminen on vienyt kaiken ylimääräisen ajan. Viimeisenä iltana sitten otin punaista leffatekemistä ja aloin neulomaan ÄitiTeresa-peittoon tilkkua.Tästä sainkin idean ottaa joka viikko värihaasteen tavoitteeksi neuloa peittoon vähintään yksi tilkku. Voi tulla aika hauska palapeitto.

Muut ryhmän työt olivat kaikki omanlaisia ja -näköisiä. Hienoja töitä!






lauantai 18. helmikuuta 2017

Unisukat

Kokeilussa Kaitamäen Lampolan 3-säikeinen villalanka. 
Lankaa on ihana neuloa, koska langassa on rasvat tallella. Ei kuivaa sormet, ei.
Koska en ole pitkään aikaan neulonut näin paksusta sukkia, otin varman päälle ja neuloin sukat varpaista varteen päin. Unisukissa ei ole väliä, kun kantapää ei ole vahvistettu. 
Kun sain kantapään tehtyä, tein toisen sukan. 
Lanka on todella nopeaa neuloa. 
Silmukoita on 32. 
Lankaa on vielä paljon jäljellä, joten taitaa tulla aika pitkät varret. Tai sitten jätän toiseen työhön. 
Eli siis 100g kerästä tulee hyvät sukat vaikka miehelle

perjantai 17. helmikuuta 2017

Projekti etenee

Ensimmäinen erä lankoja on nyt saatavilla! Langat ovat oman paikkakunnan Kaitamäen Lampolan 100% suomenlampaan villalankoja, joka lähti innolla mukaan yhteistyöhön. Nämä ja lisääkin tulee verkkokauppaan, joka aukeaa ihan pian... mutta tilata jo saa!
Ylärivi: Värjäämätön pesemätön 3-säikeinen 9€/vyyhti
Alarivi:Värjätyt 3-säikeinen ja valkoinen kampalanka 12,40€/vyyhti
Hahtuvalankakerä 4,10€/kpl

torstai 16. helmikuuta 2017

2. Värihaasteviikko Musta

Musta on oikeastaan jokapaikan väri. Sopii melkeinpä joka tilaisuuteen. Muut kiireet verottivat hiukan omia mustia töitäni, mutta tulipahan vähän tyhjättyä lankavarastoa
Mustan keränlopun hävittämistä. Kokeilin tehdä saumattomat sukat. Kivat tuli. 
Ja koska edellisen viikon väriä sai käyttää, niin tuhosin kerän loppuja miesten sukan varteen. Näihin vielä lavat jossain vaiheessa. 
Paljettipipoja ehdin tehdä kaksin kappalein. Toisen lahjoitin suoraan puikoilta. Näitä pipoja tulee edullisesti myyntiin, kunhan saan kunnon puikot ostettua. 

Neulo tai virkkaa väri viikossa-ryhmän muita tuotoksia seuraavana. 
Hienoja virkkauksia ja paljettien kimallusta kuului tähän viikkoon. 





maanantai 13. helmikuuta 2017

Villakämmekkäät

Tässä ensimmäinen osa tulevasta. 
Aidosta 100% lampaanvillasta tehdyt kämmekkäät. 
Tämä malli neulotaan käsin, koska tämä lanka on pesemätöntä ja lanoliini on koneelle liian kovaa. Juuri tuon kovuuden takia neulepinta on hiukan epätasaista. 

Hinta naisten kämmekkäille on 30€.
Aluksi muutaman päivän toimitusajalla. 


Langassa on mukana villarasva, lanoliini, joka toimii lampailla vedeneristeenä, toisin sanoen hylkii vettä. Villalanka eristää lämpöä, siksi sopii mainiosti kylmille käsille ja jaloille. 

Minä käytän kipeille nivelille ja rannekanavan ahtaudesta johtuvien kipujen lievittämiseen. 

lauantai 11. helmikuuta 2017

Vakavia mietteitä

Jotenkin tämä värihaasteen musta viikko ja kevätväsymys on tuonut minusta esiin sitä kapinallisuutta, mikä minulla oli joskus vuonna nahka ja kirves. 
Hyvän tuttavan vakava sairastuminen ja sen myötä oman elämän punnitseminen ovat laittaneet miettimään asioita. Miksi ei voisi tehdä sitä mistä tykkää?
Olen aina ollut väättyri, oman tien kulkija, vastaanlaittaja, erilainen aikuinen(lue nuori). Lähipiiri sen tietää.
Silti vain on kuitenkin joskus pakko mennä virran mukana. Ja jos joku nyt miettii yhtä asiaa, tykkään päivätyöstäni enkä sitä aio lopettaa. 
Mutta kuitenkaan kukaan meistä ei elä täällä ikuisesti, enkä halua olla katkera elämälleni vanhana mommana. 
Siksi muutaman viikon tiukan pohdiskelun tuloksena teen pian jotain sellaista, mistä olen haaveillut. 
Aivoni eivät kestä enää pelkkää ajattelua, olenhan kuitenkin käytännön ihminen, joten joko asiat jää tai sitten ne toteutetaan. 
Ja teen sen täysin omalla vapaa-ajallani, niukalla budjetilla ja täydellä sydämmellä.
Kenties siitä tulee joskus jotain suurempaa tai sitten ei. Mutta sitä mietin sitten myöhemmin.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Villavaatteen hoito

Nyt on ollut ihan loistavia keliä viedä 100% villat ulos puhdistumaan. 
Kunnon pakkanen ja lumi puhdistavat villakuitua luonnollisesti. 
Ei tule hankaamista, vanuttumista eikä kutistumista. Vain kunnon likatahrat vaativat villan pesun. 

Lumessa pyörittely puhdistaa
Sen jälkeen lumien pudistelu pois ja ne jätetään ulos pakkaseen suojaiseen paikkaa tuulettumaan. 


lauantai 4. helmikuuta 2017

Värihaasteen viikko 1:Ruskea

Mukavasti ensimmäisen viikon töitä saatiin ruskeista langoista tehtyä.
Itsellä pari vuotta muhinut Supergarnen Bari pääsi nyt neulepinnaksi.Lanka on bambuviskoosi puuvillaa, aivan ihanan pehmeä lanka. Sopii oikein loistavasti kesäpuseroon.

Minulla on ollut aina hiukan ongelmallista laskea kuvioneuleesta tiheyttä, niin nytkin.
Ensimmäinen pala meni auttamatta purkuun, koska oli 20cm liian lyhyt. Reilusti kerroksia lisää ja nyt on minun vartalolle hyvä pituus. Siis inhoan napapaitoja...
Toisena työnä kokeilin noista mohairlangoista netistä löytämää venäläistä video-ohjetta. Kahdesta kerästä tuli vähän lyhyt huivi, olisi voinut tehdä kapeampana, mutta kunhan vähän on taas enemmän aikaa, kokeilen työstää tuosta jotain asustetta. 

Minun ruskeat työni ovat tässä.

Huivikokeilu vielä koneessa. 




Neulo tai virkkaa Väri Viikossa-ryhmän muita ruskeita tuotoksia on tässä.

Sukat: Irma Rönni. 






Lankaa ja tilkkuja

Viikko meni taas... Ensimmäinen värihaaste alkaa olla lopuillaan, teen kollaasin ruskeista töistä ensi viikolla. Ohutta merinoa tuli paljon lisää, mutta saavat nyt vielä hetken hautua laatikossaan. Niistä olisi suunnitteilla ensin koepaloja, ja sitten jotain kevyttä päällepantavaa...
Muitakin projekteja yrittää olla tällä viikolla, sen verran kevättää, että pitäisi ottaa nuo muut materiaalit kuin villat esille. Mutta ei ihan vielä! Ulkona sataa lunta ja ensi viikolle on luvattu pakkasta. 
Siispä pipoa. Haen nyt näistä meidän suomalaisista villoista sellaista lankaa, joka ei niin kutittaisi, mutta kuitenkin olisi hyvä päähän ja lämmittäisi. Kokeilussa on tietysti oma suosikkini Pirkka-lanka. 

Mutta ensin koepaloja. Nelivärinvaihtajat ovat maanneet liian kauan laatikossa. Ja intensiivistä englanninkielisen käyttöohjeen lukemista. Tuosta koneesta pitää nyt ottaa kaikki irti...

Akryylilangat sai kyytiä, vaikka eipä noihin paloihin paljoa kulu.
Yhdellä tasolla. 

Kahdella tasolla, ei tule langanjuoksuja. 

Ja kun ulos ei ehdi, täytyy viedä työt ulos. Piti keriä lankoja, jotta niistä saa tehtyäkin jotain. Säästyy imuroimiseltakin, kun langan tomua ei tule tupaan...

Tässä Louhittaren Luolan Vellamo, Kipinätär ja Väinämöisiä. En kyllä vielä malta käyttää!

Sitten ihanan tuntuista Pirtin Kehräämön kampavillaa ja silkkivillaa. Kampalangan jo tiedän, mihin kokeilen, mutta tuo silkkivilla vielä mietityttää, tekisinkö niistä unisukat ja kämmekkäät vai... 
Ja sitten se pipo valmiina