Hyvän tuttavan vakava sairastuminen ja sen myötä oman elämän punnitseminen ovat laittaneet miettimään asioita. Miksi ei voisi tehdä sitä mistä tykkää?
Olen aina ollut väättyri, oman tien kulkija, vastaanlaittaja, erilainen aikuinen(lue nuori). Lähipiiri sen tietää.
Silti vain on kuitenkin joskus pakko mennä virran mukana. Ja jos joku nyt miettii yhtä asiaa, tykkään päivätyöstäni enkä sitä aio lopettaa.
Mutta kuitenkaan kukaan meistä ei elä täällä ikuisesti, enkä halua olla katkera elämälleni vanhana mommana.
Siksi muutaman viikon tiukan pohdiskelun tuloksena teen pian jotain sellaista, mistä olen haaveillut.
Aivoni eivät kestä enää pelkkää ajattelua, olenhan kuitenkin käytännön ihminen, joten joko asiat jää tai sitten ne toteutetaan.
Ja teen sen täysin omalla vapaa-ajallani, niukalla budjetilla ja täydellä sydämmellä.
Kenties siitä tulee joskus jotain suurempaa tai sitten ei. Mutta sitä mietin sitten myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti