Hae tästä blogista

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Pääsinpä minäkin värjäämään!

Lopulta tuli sellainen hetki, että ehdin laittaa kasvit kattilaan ja kokeilla värjäystä!

Ensin olin kerännyt Röyhytatarta ja se joutuikin olla viikon verran soodavedessä liossa, ennenkuin ehdin keittää. Ja haju oli sen mukainen...!
Pari päivää keittämisen jälkeen värjäsin sillä lankaa. 
Lankana Ojanperän 90%villa/10%nylon kevyesti pesty villalanka. 
Kauheasti ei päästä väriä, vaikka liemi on melkein mustaa. 

Lopullinen väri oli kaunis vaalea vihreä. 

Seuraavaksi keitin Lupiinin kukkia. Nostin vasiten lämpötilan normaaliin 80 asteeseen, koska halusin pysyvän värin. Jos olisin jättänyt lämpötilan matalalle, olisin voinut saada sinistä, mutta siitä väristä ei kuulemma saa kauaa nauttia. 
Liemi on aika hailun väristä. Ja haaleana ihan eri kuin loppuväri.

Lopullinen Lupiininkukka.

Oi Oi! Onpas kivaa! Pitääpä kokeilla lisää!
Olin jättänyt muutaman Kultapiiskun kasvamaan paikoilleen, jotka otin sitten irti, kun tiesin niiden olevan kaivinkoneen tiellä. Napsin ne seuraavana aamuna kattilaan. Värjätä ehdin tällä sopalla vasta sitten seuraavana päivänä.
Tässä vaiheessa ei vielä mitään hajua, mikä väri on tulossa, mutta olin lukenut, että koko piiskusta saa keltaista. 

En kyllä arvannut, että saan näin ihanan auringonkeltaista! Onneksi säästin Kultapiiskun alkuja!

Vasen 100% sl-villalanka 100g ja oikea jälkivärissä värjätty joku valkaistu halpislanka 50g. Samalla kokeilin myös harmaata. Siihen tuli kiva pieni sävy. 

Lupiinin lehdetkin pääsivät pataan ja siitä tuli taas erilainen vihreä. Kokeilin laittaa vähän rautavihtrilliä loppuliemeen, jotta saan tummemman värin. Epähuomiossa en sitten ottanut mallipalaa ennen raudan lisäystä, jotta olisin nähnyt, mitä se vaikuttaa. 

100% villalanka 100g

Värjäys oli helppoa ja kivaa. Vaikka lämpötilaa piti vahtia, kyllä siinä samalla sai tehtyä muutakin.
Värjäyspaikkana minulla oli työtilani talon kellarissa, jota lämmitän talvisin kamiinalla. Vedet kannoin ulkoa rännin alta.