Hae tästä blogista

lauantai 24. lokakuuta 2015

Hidasta on

Siinä se nyt on. Ensimmäinen flammuraita. Ei ollut niin helppoa kuin luulin, mutta juju on nyt selvillä. Flammulanka on kirjaimellisesti käsin sidottua, joten raidan kohdistaminen on hiukan haastavaa. Muutama lanka otettiin loimesta pois että saatiin kuvio kohdistettua. Nyt on seuraavan kuvion vuoro.
Ensimmäinen kuvio valmis.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Sidontaa

Päätin sitten kuitenkin itse yrittää. Eihän se vaadi kuin istumista puiden alla ja miettiä kun teen näin mitä sitten tapahtuu jne.
Pyöräsiä jouduin säätämään uudelleen. Mutta parin tunnin jälkeen polkuset oli sidottu ja viriöt näytti aukeavan oikein.

Jotta kaikki ei menisi ihan nappiin.

Puolat teen rukilla. Hiukan teetti aluksi ongelmia tuo ohut lanka, mutta kaikkeen oppii
Pian pääsee aloittamaan...

Tai sitten en! Kudoin jätelankaa alkuun, että loimilangat tasaantuisi ennen varsinaista kangasta, ihmettelin, miksi keskellä lointa on tiheä kohta. Polkusten sitominen oli onnistunut, viriö aukesi hienosti ja sidoskin näytti tulevan oikeanlaista. 
 Lähemmin tarkasteltuna löysin pirtaan pistelyssä tulleen virheen. Kaksi paria samassa piinvälissä! Ja vielä keskellä lointa! No, se tietää purkamista, alkusolmujen aukaisua ja uudelleen pistelyä yhdeksi illaksi.
Jäisihän se jälkeenpäin harmittamaan, jos tuon jättäisin tuohon. Nyt kyllä täytyy sanoa, että koskaan ei ole näinkään käynyt. 

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Hamekankaan valmistus alkaa


Su 4.10.15 klo 20 se sitten alkoi olla valmis tukille. Kokeneiden avustajien kanssa 6m loimi meni tosi näppärästi tukille.

Seuraavat kaksi iltaa sitten selvitin niisipussia, että sain riittävän määrän niisiä. 
Tässä niisiä odottava työmaa. 
Niisintää aina kun ehtii. Onneksi niisintäohje on suora.
Tänään sain siihen vaiheeseen, että sain pistellä pirtaan. Tämä onkin tämän päivän urakka. Sitten täytyy pyytää apua, koska pyörästen maailma on hiukan outoa. Jotta sitten tulisi oikeanlaista kangadta.